PKT-säätiö on käynnistänyt 2.1.2012 mm. Uudenmaan ELY-keskuksen ja Teknologiateollisuus ry:n tuella TRIOplus-hankkeeseen liittyvän kaksi vuotta kestävän SPEKtri-hankkeen ”Kansainvälisten kasvuyritysten aikaansaaminen pk-yritysten yritysjärjestelyillä”. Hankkeessa luodaan toimintamalli kokonaisvaltaisesta toimintatavasta, jota hyödyntämällä pk-yritykset voivat kasvaa ja luoda uutta liiketoimintaa yritysjärjestelyin. Yritysjärjestelyillä tarkoitetaan toimia, joissa voi olla mukana yhtiöiden jakautumista, sulautumista, osakevaihtoa, liiketoimintasiirtoja, purkamisia, osakekauppaa tai liiketoimintakauppaa.
Hankkeessa luotavaa toimintamallia hyödynnetään hankkeen rinnalla teknologiateollisuuden pk-yrityksissä toteutettavissa erillisissä yritysjärjestelyn pilot-projekteissa. Tavoitteena on toteuttaa näitä pilot-projekteja hankkeen aikana vähintään kymmenen. Hankkeessa luotava toimintamalli dokumentoidaan. Toimintamallia tullaan pilot-projektien jälkeen käyttämään muissa teknologiateollisuuden ja Suomen pk-yrityksissä. Hanke on erinomainen mahdollisuus hankkeeseen valituille kumppaneille kasvattaa liiketoimintaa yhdessä kasvavilla yritysjärjestelymarkkinoilla.
Hanke käynnistetään valitsemalla hankkeeseen tarvittavat kumppanit ja yritysjärjestely-mahdollisuudesta kiinnostuneista teknologiateollisuuden pk-yrityksistä sopivimmat pilot-projekteiksi. Kumppanit ovat eri yritysjärjestelyn osa-alueita toteuttaneita kokeneita erikoisasiantuntijoita ja yrityskehittäjiä.
SPEKtri-hanke

Jarmo Manninen
050 408 1338
jarmo.manninen@pkt.fi